Vein tänään Maxin taas valjaissa ulos. Ulkona ollessamme, vähän ajan päästä ihan siihen lähelle n. 5 m päähän meistä tuli pieni orava. Se vaan katto Maxia ihmeissään ja Max taas ei näköjään edes huomannu sitä. :) Sitten hetken ihmeteltyään se orava pomppelehti muualle ja seurasin sitä vielä vähän aikaa. Max ei olisi millään halunnut lähteä takaisin sisälle.
Siivosin tänään myös Nasun häkin kokonaan. Laitoin sinne paksun ja pehmeän purukerroksen, muutaman koivun oksan sekä tietenkin heinää. Lisäksi häkissä on mökki ja ruokakuppi, jossa on Hobby Plus pellettiä.
Lisäksi leikkasin tänään Maxin kynnet. Nyt se käyttäytyi paljon paremmin. Sain kerralla leikattua yhden jalan kynnet ilman että se rimpuili. Nasulta taas ei vielä tarvinnut leikata kynsiä.
Sitten vielä, kun oli jossain vaiheessa tylsää, niin päätin siivota EhBawin ja Vilin terraarion. Puruna meillä tällä hetkellä toimii Lolo Pets... Ei välttämättä ihan parasta purua, mutta...Se on pehmeää, eikä seassa ole paljoa puutikkujakaan, mutta se on pölisevää. Ei ihan liian, mutta silti. Ennen käytin aina Flamingo-merkkistä purua. Se oli muistaakseni vähän karkeampaa, mutta melko pölyämätöntä. Seassa oli välillä puutikkuja/lastuja sekä värjättyjä puunpalasiakin (todella vähän kuitenkin) mutta ne on helppo noukkia pois. :) Flamingo on purumerkeistä ehkä paras, mitä olen tähän mennessä käyttänyt. Mutta sitten en löytänytkään enää Flamingoa tutusta eläinkaupasta, enkä marketeistakaan niin vaihdoin tuohon Lolo Petsiin.
Suunnittelen vaihtavani Lolo Petsin Hunteriin tai Hirnuun. Niitä saa siis Agrimarketista ja niitä myydään muistaakseni 20 kg purupaaleissa. Tuota Hunteriakin kun on kehuttu ja moni gerbiilinkasvattaja käyttää sitä, niin päätän sitten itsekin siirtyä siihen. :) Käyn Agrimarketissa sitten kun seuraavan kerran tarvitsen puruja.